Mediataiteen teosten säilyttämisestä, osa II

Submitted bydPresFI onMon, 05/09/2022 - 14:05

Mediataiteen teokset voi pitkäaikaissäilytyksen näkökulmasta jakaa kahteen luokkaan, niihin joille tekninen säilytysratkaisu on olemassa ja niihin, joille sitä ei vielä ole. Mediataiteen kenttä on myös alati laajeneva alue. Myöskään taiteilijat eivät ole jakautuneet mediataidetta ja perinteistä taidetta tekeviin, sillä osa taiteilijoista voi tehdä sekä perinteistä kuvataidetta että käyttää mediataidetta osana kokonaisuuksia esimerkiksi installaatioissa.

Tags

Museoiden valmius ja kiinnostus liittyä PAS-palvelun hyödyntäjäksi

Submitted bydPresFI onWed, 03/02/2022 - 13:10

Opetus- ja kulttuuriministeriö (OKM) ja CSC toteuttivat ammatillisesti hoidetuille museoille suunnatun kyselyn kartoittaakseen niiden valmiutta ja kiinnostusta liittyä Kulttuuriperintö-PAS-palvelun hyödyntäjiksi. Lisäksi kysyttiin museoiden PAS-palvelun tuntemuksesta. Kysely kohdennettiin noin 150 museonjohtajalle, joista vastasi 30%.

Tags

Loogisen tason säilyttämisen vaatimusmäärittely julkaistu

Submitted bydPresFI onTue, 04/06/2021 - 12:00

Loogisen tason säilyttämisen vaatimusmäärittelyssä esitetään PAS-palveluita hyödyntävien organisaatioiden tämän hetken käsitys tarpeista loogisen säilyttämisen palveluille osana kansallisia PAS-palveluita. Dokumentti on tuotettu osana PAS-yhteistyöryhmän työskentelyä. Dokumentin tavoitteena on tunnistaa loogiseen säilyttämiseen liittyvät vaatimukset, kuvata niihin liittyvät tehtävät ja velvollisuudet niin PAS-palveluille kuin hyödyntäville organisaatiolle.

Tags

Liity PAS-palveluiden sähköpostilistalle

Submitted bydPresFI onTue, 02/09/2021 - 20:43

PAS-palveluiden sähköpostilista on hyvä tapa pysyä ajan tasalla PAS-palveluihin ajankohtaisista asioista. Liittymällä listalle saat tiedotukset suoraan sähköpostiisi.

PAS-palvelut lähettää postilistalle viestejä tulevista tapahtumista, koulutuksista ja muista ajankohtaisista PAS-toimintaan liittyvistä aiheista. Postilistan kohdeyhteisönä ovat sekä Kulttuuriperintö-PAS-palvelun että Fairdata PAS-palvelun hyödyntäjät ja mahdolliset tulevat hyödyntäjät, mutta myös kaikki muut PAS toiminnasta kiinnostuneet tahot ovat tervetulleita liittymään postilistalle.  

Tags

Fairdata-verkosto edistämään yhteistyötä

Submitted bydPresFI onWed, 01/27/2021 - 10:30

Fairdata-kokonaisuuden hyödyntämistä tehostamaan on luotu uusi Fairdata-verkosto. Verkosto pyrkii parantamaan yhteistyötä ja tiedonkulkua Fairdata-palveluita hyödyntävien organisaatioiden ja CSC:n välillä. Yhteistyön avulla voidaan paremmin huomioida Fairdata-palveluiden käyttäjien tarpeet palveluiden kehittämisessä, mukaan lukien Fairdata PAS-palvelu, joka on kiinteä osa Fairdata-palveluita.


Lue lisää Fairdata-verkostosta.

Tags

Suomenkielinen käännös NDSA:n vuoden 2019 pitkäaikaissäilyttämisen tasot matriisista julkaistu

Submitted bydPresFI onThu, 01/21/2021 - 17:30

NDSA:n pitkäaikaissäilyttämisen tasot matriisi on käännetty suomeksi yhteistyössä CSC:n ja PAS-yhteistyöryhmän kanssa. Matriisi tarjoaa hyvän raamin esimerkiksi aiheen kouluttamiseen sekä myös toiminnan rakenteiden käsittelyyn. Varsinaisen pitkäaikaissäilyttämisen tasot matriisin lisäksi, suomeksi on käännetty myös exceliin perustuva arviointityökalu.

Dokumenttien pysyvä tunniste on urn:nbn:fi-fe202101101409, josta dokumentit löytyvät nyt ja pysyvästi.  

Tags